TIPPIÄ KAIKILLE

Tässä jaksossa Minna Katajamäki ja Kati Sarvela keskustelevat sydänyhteydestä. Sydänyhteys merkitsee lapselle nähdyksi tulemisen ja arvokkuuden kokemusta omana, ainutkertaisena itsenään. Me ihmiset olemme laumaeläimiä, tarvitsemme nähdyksi tuloa, varmuutta olemassaolomme merkityksellisyydestä. Lapsi kokee arvokkuutta omasta itsestään ja olemassa olostaan ja kasvaa erilliseksi itsekseen, kun hän saa vanhemman turvaa tuottavaa, kannattelevaa sydänyhteyttä. Sitä tarvitaan myös ihmisosaajien työssä. Sydänyhteyttä on tärkeä vaalia myös omaan sisäiseen lapseen.

Meidän on opittava puhumaan aroista ja tuskallisista asioista voimaannuttavasti ja yhteisöllistä sekä yksilöllistä toipumista edistävästi. Ihmissuhteissa tapahtuva väkivalta on tavallisin traumatisoitumista selittävä tekijä. Altistuminen lapsuudessa haitallisille tai traumaattisille tapahtumille on yhdistetty lukuisiin negatiivisiin toksisen stressin seurannaisvaikutuksiin kuten oppimishäiriöihin, myöhempiin (mielen)terveysongelmiin, käyttäytymishäiriöihin ja sosiaaliseen pahoinvointiin. Hiljaisuus näiden asioiden ympärillä mahdollistaa ongelmien kertymisen.

Tunnetaitoja vahvistamalla ihmiselle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin. Olennainen osa kehoturvaa ja -tietoisuutta on tunnistaa tunteiden keholliset ilmenemismuodot. Tunnekehoyhteys on tietoista ja aistivaa yhteyttä tuntevaan kehoomme. Tunteet ovat koettuja kehollisia olotiloja. Tunnekehoyhteyden vahvistamiseksi tarvitaan kokemuksellisuutta, luovia ja toiminnallisia menetelmiä. Kun tunnekehoyhteys on hauras tai sitä ei ole, tunteita ei tunnista tunteiksi, eikä niiden hyvinvoinnin kannalta tärkeitä viestejä kuule. Traumainformoidussa kulttuurissa palautetaan ammattilaisille ja palvelunkäyttäjille kadonnutta kehoturvaa ja –tietoisuutta. On tärkeää, että ammattilaisen ja vanhempien kyky kanssasäätelyyn ja lasten kanssa jaettuihin toipumis- ja yhteisiin oppimiskokemuksiin kohenevat. Kehotietoisuutta vahvistaa interpersonaalisen neurobiologian ymmärrys.

Kulttuurinen nöyryys on ammattilaisten kykyä ymmärtää, että heidän tehtävänsä ei ole voittaa sortavia rakenteita, vaan pikemminkin ymmärtää avoimen uteliaana tiedon ja käytäntöjen aukkoja suhteessa rakenteisiin. On tärkeää tehdä monialaista yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa näiden aukkojen täyttämiseksi ja osallistua itsereflektiivisiin prosesseihin näiden puutteiden korjaamisessa. Itsekasvatus on ihmisen oman ajattelun, moraalin ja tunteiden havainnoitiin ja kehittämiseen kohdistuvaa, pedagogisesti orientoitunutta toimintaa, jolla on merkittäviä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Tässä jaksossa Kati Sarvela ja Minna Katajamäki puhuvat tunne- ja mentalisaatiotaidoista. Mitä ne tarkoittavat, miten ne näkyvät arjessa ja mitä hyötyä niiden ymmärtämisestä on. Tunnetaidot ovat hyvinvointimme perusta. Lapsi oppii tunnetaitoja kokemalla, elämällä ja mallintamalla aikuisia sekä ikätovereitaan. Tunnetaitoja voidaan opetella ja oppia myös aikuisena, olivat lähtökohdat millaiset tahansa. Mentalisaatio on kyky pitää mielessä mieli, oma ja toisen. Tällöin toinen nähdään olentona, jolla on omat halunsa, uskomuksensa ja päämääräänsä. Ihmislapsen mieli, ja myös mentalisaatiokyky, kehittyvät varhaisessa vuorovaikutussuhteessa. Aikuisen kyky mentalisaatioon auttaa näkemään lapsen intentionaalisena olentona, jolla on omat halunsa ja uskomuksensa. Näin aikuinen kykenee eläytymään lapsen mieleen ja vastaamaan hänen kokonaisvaltaisiin ruumiillisiin ja tunneviesteihin riittävän oikein. Vähitellen lapsi saa kokemuksen oman olonsa muuttumisesta aikuisen hoivan ja kannattelun myötä aktiivisena toimijana olemiseksi.

Itsemyötätunnossa kohtaamme kokemuksemme lämmöllä ja herkkyydellä, silloinkin kun kokemuksemme on tuskallinen. Tietoinen läsnäolo puolestaan auttaa meitä tunnistamaan, milloin koemme ahdistusta tai olemme itsekriittisiä, minkä jälkeen voimme harjoittaa itsemyötätuntoa. Prosessissa tunnustamme, että olemme kaikki epätäydellisiä. Virheittemme ja puutteittemme kautta voimme muodostaa syvää yhteyttä itseemme ja muihin. Itsemyötätunnon harjoittamisessa voimme avata ja syventää yhteyttämme itseemme ja toiseen sen sijaan, että supistumme. Myötätuntoisina yhteisöinä voimme levittää väkivaltaisten vuorovaikutustapojen sijaan myötätuntoista vuorovaikutusta ihmissuhteisiimme normaalina vasteena kärsimykseen. Tämän on todettu vähentävän työuupumusta, lisäävän sitoutumista työhön ja vähentävän poissaoloja. Myötätunto ei kuluta, mutta empatia voi pahimmillaan johtaa sijaistraumatisoitumiseen.