Cafe Lanzarote

Ohjaaja-näyttelijä Lauri Nurkse sai lapsena isältään lahjaksi videokameran, jolla hän kuvasi vantaalaisissa metsissä. Tänä kesänä hän ohjaa Vantaalla lasten tv-sarjan. Mikä on muuttunut tässä välissä kameran takana - mikä on taas säilynyt ennallaan? Nurkse kertoo jaksossa miksi hänestä on tullut ohjaaja, minkälainen oli ensikohtaaminen Vesa-Matti Loirin kanssa, millä tavoin ohjaajuus näkyy hänessä näyttelijänä, ja millä tavoin taas näyttelijyys ohjaajana. Hän puntaroi myös mikä vaikutus erilaisilla elokuvan tekemiseen liittyvillä rajoitteilla on - miltä osin ne vaikeuttavat tekemistä, miltä osin taasen ruokkivat luovuutta.

Muusikko ja kirjoittaja Mariska sanoo kadottaneensa sellaisen ylenpalttisen tarpeen provokaatioon, ja pitäneensä muinoin "tarinaa" vain markkinamiesten hölynpölykeksintönä. Hän kertoo kokeneensa itsensä aiemmin puutteelliseksi ja rumaksi, ja ettei ole mikään laulaja, vaan henkilö, joka kirjoittaa biisejä ja lyriikoita ja esittää niitä. Nyt hän paljastaa mitä tapahtui, ettei enää koe niin. Mariska puhuu jaksossa myös punkista elämänsä suuntaviittana, sekä rumuuden estetiikasta, jonka hän sanoo kiehtovan itseään tosi paljon.

Vesa Vierikko istuu kahvikuppi kädessä kotisohvallaan ja pohtii näyttelijän ammatin saattavan olla kaikista ammateista lähinnä Jumalaa. Hän kertoo minkä yksinkertaisen oivalluksen sai Heikki Kinnuselta, ja harjoittelevansa niin, että tietää ennen esitystä oman hengitysrytminsäkin. Vierikko kertoo myös miksi tekisi Vladimir Putinista aivan äärettömän mukavan ja antaisi tälle mäyräkoiran, mikäli pääsisi tätä esittämään.

Helsingin kaupunginteatterin Fanny ja Alexander -näytelmässä esiintyvä Anna-Maija Tuokko istahti kalliolaiseen keittiöön kertomaan mitä samoja, ja mitä eri asioita näyttelemisestä, laulamisesta ja tanssimisesta saa. Hän kertoo kuinka syvälle hän näytellessään itsensä vie, millä hän suojaa itseään kaikkein voimakkaimmilta tarinoilta, ja että pyrkii aina väittämään roolihenkilöillään jotain.

Tämä ei ole tv-sarja -kirjan julkaissut Riikka Ala-Harja kertoo miltä kaikelta kirjoittaminen hänestä tuntuu, ja että eniten kirjoittamisessa on kyse siitä, miltä jokin lause maistuu, minkälainen saundi siinä on, tai millaisen maailman se kieli luo. Riikka puhuu jaksossa myös nimistä: hänen onnistuneimmasta roolihenkilön nimestä, päähenkilön nimestä, jota hän ei tiennyt vielä silloinkaan, kun kirja oli jo valmis, sekä omasta sukunimestään, josta keksityt muunnokset kehittyivät teatterikoulussa huomattavasti ala- ja yläkouluaikoja mielikuvituksellisemmiksi.

Kultakala-sarjan tuottanut Essi Hellén kertoo miksi kokee, ettei näytteleminen sopinut välttämättä niin hyvin hänen persoonalleen, mutta tuottaminen sopii. Hän puhuu intohimosta, sen kohteista ja siitä, mikä keskeinen suunnanmuutos hänen tavoitteissaan tapahtui, kun hänestä tuli tuottaja. Häpeästä Hellén sanoo tykkäävänsä ja näkee jollain lailla lahjakkuuden olevan harjoittelun tulosta.

Näyttelijä Mikko Penttilä toivoisi tekevänsä jonkin yhtä nerokkaan havainnon maailmasta, kuin mitä hänen omat sankarinsa ovat tehneet. Hän uskoo Shakespearen suosion perustuvan osittain hänen sanan säilänsä terävyyteen, ja että nauravan ihmisen kanssa on mahdollista sukeltaa syvemmälle, koska nauru vapauttaa ja kuljettaa turvalliseen paikkaan, jossa on helpompaa olla vastaanottavainen. Penttilä kertoo myös mistä hänen Taika-Pasi -hahmonsa on saanut vaikutteensa ja miksi hänellä on tapana miettiä seinän läpi hyppiviä ninjoja.

Goddess-singlen julkaissut Robin Packalen kertoo miten ja miksi päätyi räppäämään, vaikkei ole tehnyt sitä koskaan aiemmin, ja että hänen tavoitteenaan on olla maailman suurin artisti. Hän sanoo lähtevänsä tekemään uusia biisejä sillä ajatuksella, miltä ne kuulostaisivat stadionilla, ja nousevansa yöllä sängystä saadessaan hyvän idean, koska se on hänen duuninsa. Robin myös laulaa pienen pätkän Frontside Ollien englanninkielistä versiota kertoessaan esiintymisestään Oslon Telenor-areenalla.

Halo-albumin julkaisseen Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen kokee pystyvänsä elämään hommansa kautta jonkinlaista kulkurin romanttista maailmaa, jota ei välttämättä ole enää edes olemassa. Hän sanoo olevansa visuaalinen ihminen, joka nauttii siitä miltä treenikämpässä näyttää, ja pitää omaa ääntään studio-olosuhteissa ystävänä, mutta monessa kohtaa myös vihollisena. Joutsen pitää tärkeänä sitä, että on antanut itselleen luvan myös epäonnistua, ja sanoo parhaiden keikkojen olevan sellaisia, joissa viha on läsnä ilman, että kukaan on vihainen.